Adobe Marketing Discovery -tutkimuksen mukaan, noin 88% ihmisistä päätyy etsimään verkosta lisätietoja kiinnostavasta tuotteesta tai palvelusta, jonka mainoksen he ovat nähneet esimerkiksi televisiossa. Tässä vaiheessa ostopolkua verkkosivuston visuaalinen ilme sekä design ovat hyvin keskeisessä roolissa. Kokosimme alle muutamia seikkoja, jotka voivat vaikuttaa nettisivukävijäsi käyttäytymiseen sekä konversion toteutumiseen.
1. Määrittele verkkosivujesi tavoitteet ja pyri ohjaamaan asiakastasi niitä kohti
Mikä on verkkosivustosi tärkein tehtävä eli konversio? Mitkä toiminnot koetaan tärkeiksi, ja miten asiakkaan toivotaan käyttäytyvän? Kun näihin kysymyksiin on vastattu, voidaan kääntää katse kohti verkkosivuston ulkonäköä ja miettiä, kuinka käyttäjää ohjataan kohti haluttua konversiota.
Parhaiten kuluttaja saadaan toimimaan halutulla tavalla, kun hänelle annetaan selkeitä ohjeita ja kehotuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi CTA eli call-to-action -painikkeet, joiden avulla voidaan ohjata asiakas esimerkiksi ostoksille verkkokauppaan, täyttämään lomake tai ottamaan yhteyttä, ja näin ollen varmistaa konversion toteutuminen.
2. Käytä huomiota herättäviä, visuaalisesti kiinnostavia kuvia
Mieti, mikä herättää asiakkaasi huomion. Käytä selkeitä, korkealaatuisia sekä houkuttelevia kuvia osana verkkosivustoasi. Oikeanlaisten kuvien onnistunut käyttö voi auttaa sinua erottautumaan kilpailijoistasi, asemoimaan tuotetta tai palveluasi paremmin ja mikä tärkeintä: saada asiakkaassasi aikaan ostopäätöksen.
Pyri myös käyttämään asiakkaan päätöstä vahvistavia tai tukevia kuvia ja ilmauksia. Kognitiivinen dissonanssi, eli tiedon etsintä oikean päätöksen vahvistamiseksi vielä oston jälkeenkin, on ilmiö, johon verkkosivustollakin tulee kiinnittää huomiota. Myös heräteostokset ovat pitkälti riippuvaisia visuaalisesta ulosannista.
3. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin, pidä brändisi mielessä
Varmista, että verkkosivustosi toimii kokonaisuutena saumattomasti ja kaikki sen elementit ovat yhteensopivia. Pyri käyttämään verkkosivustolla brändiisi yhdistettyä väriä sekä selkeää fonttia. Älä tyydy valmiiseen nettisivupohjaan, vaan uskalla erottua joukosta ja tehdä verkkosivuistasi yrityksesi näköinen.
Verkkosivustostasi saat helposti asiakkaan silmissä mielenkiintoisemman myös käyttämällä esimerkiksi nokkelia lausahduksia tai lainauksia. Kiinnitä huomiota tekstiin ja sanavalintoihin – osuvat ja kiinnostavat otsikot saavat käyttäjän perehtymään aiheeseen tarkemmin. Korosta tekstiä visuaalisilla elementeillä, jotta ne kiinnittävät asiakkaan huomion vieläkin paremmin.
4. Pysy ajan tasalla ja päivitä sivustosi sisältöä
Ajantasaisuus on nykymaailmassa valttia. Jatkuvasti kehittyvässä maailmassa, jossa kuluttajien mieltymykset saattavat muuttua nopeastikin, voi jo muutama vuosi olla pitkä aika verkkosivuston sisältöä ajatellen. Muista siis päivittää sivujasi ahkerasti ja pidä mielessä, miten esimerkiksi uudenlaista designiä ja graafista ilmettä voisi tuoda osaksi verkkosivustoasi.
PS. Myös chat-ikkuna on iso osa verkkosivujesi ilmettä. Huolehdi siis siitä, että sen väri, logo ja tekstit vastaavat sivujen graafista ulkonäköä ja brändiäsi. Mikäli siis kustomoitu chat esimerkiksi tiimisi kuvilla kiinnostaa, ota yhteyttä!