Referenssit 

Smilee live-chat, chatbotit ja ulkoistettu chat-tiimi palvelevat jo sadoilla verkkosivuilla Suomessa ja Ruotsissa.
Tutustu tapauskuvauksiin ja inspiroidu chatin mahdollisuuksista.

Autoala

Autoja myydään nyt netissä: PP-auto vastaa asiakkaiden digitaaliseen siirtymään Carwebshopin avulla

Vuonna 1968 perustettu täyden palvelun autotalo PP-auto on vastannut muutokseen ottamalla Carwebshopin käyttöön päivittäiseksi myynnin työkaluksi. Yli 60 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys panostaa laadukkaaseen asiakaspalveluun ja suuntaa huomionsa sinne missä asiakkaat ovat – PP-auto sopeutuu muutokseen tarjoamalla asiakkailleen mahdollisuuden ostaa autoja mukavasti vaikka kotisohvalta käsin. Smileen ja PP-auton yhteistyö alkoi viisi vuotta sitten, kun PP-auto

Autoala

Chat-palvelu osana päivittäistä toimintaa: Vaihtoautomaa tunnistaa etämyynnin alati kasvavan potentiaalin

Jo 2000-luvun alkupuolelta saakka autoalan muutoksissa mukana ollut Vaihtoautomaa hyödyntää chat-alustaa päivittäisessä toiminnassaan. Noin 30 miljoonan euron liikevaihtoa tuottava yritys keskittyy käytettyjen autojen myyntiin ja kattavaan myyntipalveluun aina ensikohtaamisesta ostoon saakka. Vaihtoautomaan myyjät päivystävät muiden työtehtäviensä ohella etämyyntiä chatin kautta. Vaihtoautomaan operatiivinen johtaja, Niklas Nyström, pitää chattia merkittävässä roolissa asiakaskontaktien saamisessa: ”Chat on selkeästi nostanut

Autoala

Hei autokauppias! Ostajat ovat juuri nyt chatissa.

Vaihtoautoliidit tuplaantuivat vaikka kävijämäärä laski Nyt jos koskaan kannattaa olla chatissa palvelemassa asiakkaita! Smileen suurimpien autokaupan toimialan asiakkaiden chat -määrät kasvoi vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla keskimäärin +67 % verrattuna vuoden 2022 ensimmäiseen vuosipuoliskoon. Joillakin asiakkaillamme chat -määrät jopa tuplaantuivat. Nyt nähtiin suurimpia chat -määriä moneen vuoteen. Asiakkaat todistetusti haluavat jutella myyjän kanssa suoraan verkkosivuilta. Chatista tulleet yhteenlasketut liidit lisääntyivät myös +49 % ja

Autoala

Toyota Tsusho Nordic Oy – Kaizen pohjoismaiseen tapaan: autojen myynti chatissa on oppimisprojekti, joka on edelleenkin meneillään

Toyota Tsusho Nordic Oy jälleenmyy Suomessa Toyotaa ja Lexusta – ja hallinnoi brändimyymälöiden lisäksi yhtä vaihtoautolikettä sivustoineen. Chat-ratkaisuja on jo testattu useampia ja kokemusta Smileen palveluista on kertynyt vuoden 2020 alusta. Onneksi palvelukanava saatiin käyntiin juuri ennen pandemiatilanteen pahenemista. Niinpä kriisitilanteen kärjistyessä ja live-asioinnin merkittävästi vähentyessä kokemusta online-asiakaspalvelusta oli jo kertynyt ja asiakkaita saatiinkin siirtymään

B2B

Technopolis madaltaa asioinnin kynnystä chat-ratkaisun avulla -pitkäjänteinen kehittäminen on avain laadukkaaseen palveluun

Toimitilaa tarjoava Technopolis katselee tulevaisuuteen uteliaana. Etätyö on tullut jäädäkseen perinteisen toimistokulttuurin rinnalle – mutta toimistojen käyttötarkoituksen muuttuminen työelämän murroksessa tuo joustavalle toimijalle uusia mahdollisuuksia. Technopoliksen CMO Karri Hautanen näkee toimitilat tehokkaan ja laadukkaan yhteistyön mahdollistajina. Ihmisten kohtaaminen ja toimivat tilaratkaisut yhteiseen työskentelyyn ovat hyviä syitä tulla töihin. Technopolis on jo pitkään hyödyntänyt verkkosivuja liidintuotantokanavana, ja liki kolmannes liideistä saadaan verkkosivujen

Chatbot

Chatbot palvelee kuntalaisia Limingassa

Limingan kunta on chat-asiakaspalvelussa uranuurtaja. Elinkeinojohtaja Teemu Haapala kertoo, että kunnassa aloitettiin kokeilut live-chatilla jo 2015. Kunnan verkkosivut ovat sisällöltään laajat ja tieto voi kuntalaiselta jäädä löytämättä. Yhteydenottoja chatissa saatiin yllättäviä määriä, nelisenkymmentä päivässä. Tämä on 10 000 asukkaan kunnassa paljon! Live-chat aika antoi hyvän käsityksen siitä, millaisia kysymyksiä kuntalaisilla tyypillisesti on. Käsitys siitä, että

Autoala

RA Motor – kuka huolehtii asiakkaastasi verkkosivuillasi? Live-chat parantaa asiakaskokemusta

Kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut. Jim Löthman, RA Motor AB:n markkinointipäällikkö vertaa verkkosivua mielellään kivijalkaliikkeeseen. Mitäpä jos liikkeeseen tultuasi et kohtaisikaan siellä yhtään ketään – kukaan ei tervehtisi, eikä tarttuisi asiaasi? Jimin mielestä myös verkkokaupassa läsnäolo on tärkeää, paikalla pitää olla joku, joka huomioi ja vastaa asiakkaan kysymyksiin. Live-chatin avulla saat inhimillisen kosketuspisteen myös digitaaliselle ostopolulle.

Julkishallinto ja järjestöt

Hollola: Edelläkävijänä kuntien digitalisaatiossa

Parasta chatissa on tyytyväinen asiakas Hollola on noin 24 000 asukkaan kehityshaluinen ja juureva kunta, jonka asukkaat mieltävät hyväksi paikaksi asua, yrittää ja elää. Hollolan kuntastrategiaan kuuluu digitaalisuuden edistäminen ja uusien digitaalisten palveluiden hyödyntäminen ja käyttöönotto. Osana tätä chat-palvelu otettiin Hollolassa käyttöön pari vuotta sitten ja tänä päivänä chat onkin jo itsestään selvä osa kunnan

Rosk N Roll Case hero
Chat-sovellus

Rosk’n Roll: Chat-palvelun kautta helpompaa jäteasiointia

”Mietimme, että tarvitsemme uuden palvelukanavan, jota erityisesti nuorempi ikäpolvi haluaa käyttää”, sanoo Rosk’n Rollin palvelupäällikkö Tuija Klaus. ”Chat tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Meillä ei vielä silloin ollut tietoa, mihin aikaan ihmiset olisivat tällaisen palvelun piirissä tai minkälaisia asioita ihmiset chatista voisivat kysellä, jonka vuoksi päädyimme kumppanin kautta toteutettuun asiakaspalveluun.” Klaus luonnehtii, että chat oli pari vuotta

Chat-tiimi

Taitotalo: Chat koulutuspalveluissa

“Verkkosivusto on meidän tärkein näkyvyyspaikka. Olemme pyrkineet siihen, että sivuilta löytyy aina se tieto, mitä asiakas tarvitsee – ja helposti. Tämä on tärkeää erityisesti siksi, että kaikkiin koulutuksiimme ilmoittaudutaan juuri verkkosivujemme kautta.”, Taavila kertoo. “Sivujen käyttäjäystävällisyyttä kehitetäänkin meillä koko ajan.” Online-asiakaspalvelun ulkoistaminen vähensi oman henkilökunnan kuormitusta palvelun laadusta tinkimättä “Aloitimme online-asiakaspalvelun Taitotalon verkkosivuilla vuonna 2015.

chat asiakaspalvelu on käytössä Kuopiossa
Julkishallinto ja järjestöt

Kuopio: Sujuvaa asiakaspalvelua

Chat asiakaspalvelu Kuopion kaupungin nettisivuilla on hyvä esimerkki viestinnän digitalisoitumisesta kuntasektorilla. Kuopio on Suomen kahdeksanneksi suurin, 118 000 asukkaan satamakaupunki Kallaveden rannalla. Turisteille kaupungin vetonaula on Puijon torni ja opiskelijoita taas vetää puoleensa Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampus. Kuopion vuodenvaihteessa uudistetut verkkosivut on suunnattu niin kuntalaisille, matkailijoille kuin muuttajillekin. Hieman ennen sivujen uudistusta Kuopio aloitti online-asiakaspalvelukokeilun Smileen sovelluksen

Autoala

Bilia: Chat osana autokauppaa

  Bilia Smileen chat-palvelusta Yhteistyön myötä Bilialla on huomattu, että Smileen palvelu on varmistanut yrityksen verkkosivujen palvelukykyä niin aukioloaikojen puitteissa kuin niiden ulkopuolellakin. Myös yritysten välinen kommunikointi saa kehuja. Bilia Oy Ab on vuonna 1990 perustettu Volvon jälleenmyyntiliike ja Volvo Car Finlandin tytäryhtiö pääkaupunkiseudulla. Yrityksellä on kolme toimipistettä; Vantaan Kaivokselassa, Espoon Olarissa sekä Helsingin Herttoniemessä. Volvojen

Julkishallinto ja järjestöt

Ylöjärvi: Sähköinen asiointi kuntasektorilla

    Ylöjärvi on noin 33 000 asukkaan kaupunki Tampereen kasvukeskuksen alueella. Kaupungin kehitysinsinööri Jussi Teronen kertoo, että Ylöjärven asukasluku kasvaa parhaillaan noin 500 asukkaan vuosivauhdilla. Kaupunkiin muuttaa paljon erityisesti lapsiperheitä, joten peruspalvelut, kuten varhaiskasvatus ja koululaitos, ovat Ylöjärvellä kehitystoiminnan keskiössä. Lisäksi Ylöjärvi panostaa yrittäjyyteen ja elinkeinoelämän tukemiseen; kaupunki on Suomen kärkijoukkoa yrittäjämyönteisyydessä. Ylöjärvelle tärkeää on

Novia Case
B2B

Novia: Chatin kautta lisää B2B-liidejä

Novia on monelle tuttu B2B-myynti- ja markkinointiyritys, jonka toiminnan tavoite on auttaa asiakasyrityksiä löytämään itselleen uusia asiakkaita ja tekemään enemmän kauppaa. Yrityksen toimitusjohtaja Lippo Mikola kertoo Novian olevan perinteisesti tunnettu puhelinmyyntiyrityksenä, mutta jatkaa toteamalla yrityksen tekevän myös paljon muuta: Verkkosivut, uutiskirjeet, some-kampanjat, puhelin- ja online-asiakaspalvelu, asiakastarvekartoitukset sekä myyntitapaamiset hoituvat kaikki Novian avulla. Yritys erottuukin markkinoilla monipuolisella palvelutarjonnallaan; yrityksille

Autoala

Pörhö: Autokauppa digiaikaan

Muuttuva asiakaskäyttäytyminen vaatii uudenlaista tavoitettavuutta Pekka Mustonen, Pörhö-konsernin jälkimarkkinointipäällikkö, kertoo autokaupan alan asiakkaiden käyttäytymisen muuttuvan tänä päivänä liki nopeammin kuin myynti ja markkinointi ehtivät muutoksiin reagoida. Erityisesti digitaalisen liiketoiminnan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen ja yhteensovittaminen korostuvat myös Pörhön liiketoiminnassa. Online-asiakaspalvelun avulla huikea määrä lisää liidejä Pörhölle ja arvokkaita uudistuksia asiakkaille Pörhön verkkosivut toimivat osoitteissa www.porho.fi ja

running, sport, race
Referenssit

Urheilukauppa: Chat tukee asiantuntemusta verkkokaupassa

Urheilukauppa.eu on oululainen, vuonna 2012 perustettu palloilulajien erikoisliike. Yrittäjinä toimivat Kari Mikkola ja Mauri Holappa. Mikkola kertoo yrityksensä erottuvan markkinoilla erityisesti kattavalla ja laadukkaalla valikoimallaan, asiantuntemuksellaan sekä hyvällä palvelullaan. Valikoimaan kuuluu paljon urheilun erityisvälineistöä, urheiluvammojen hoitotuotteita sekä muita erityisesti urheiluseuroille myytäviä tarvikkeita. Toisaalta Urheilukauppa myy myös muun muassa urheilu- ja fitness-vaatteita, AC-Oulun fanituotteita yksinoikeudella sekä uutuutena myös

Scroll to Top
Vieritä ylös