Autoliikkeet
Autoja myydään nyt netissä: PP-auto vastaa asiakkaiden digitaaliseen siirtymään Carwebshopin avulla
Vuonna 1968 perustettu täyden palvelun autotalo PP-auto on vastannut muutokseen ottamalla Carwebshopin käyttöön päivittäiseksi myynnin työkaluksi. Yli 60 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys panostaa laadukkaaseen asiakaspalveluun ja suuntaa huomionsa sinne missä asiakkaat ovat – PP-auto sopeutuu muutokseen tarjoamalla asiakkailleen mahdollisuuden ostaa autoja mukavasti vaikka kotisohvalta käsin. Smileen ja PP-auton yhteistyö alkoi viisi vuotta sitten, kun PP-auto
Chat-palvelu osana päivittäistä toimintaa: Vaihtoautomaa tunnistaa etämyynnin alati kasvavan potentiaalin
Jo 2000-luvun alkupuolelta saakka autoalan muutoksissa mukana ollut Vaihtoautomaa hyödyntää chat-alustaa päivittäisessä toiminnassaan. Noin 30 miljoonan euron liikevaihtoa tuottava yritys keskittyy käytettyjen autojen myyntiin ja kattavaan myyntipalveluun aina ensikohtaamisesta ostoon saakka. Vaihtoautomaan myyjät päivystävät muiden työtehtäviensä ohella etämyyntiä chatin kautta. Vaihtoautomaan operatiivinen johtaja, Niklas Nyström, pitää chattia merkittävässä roolissa asiakaskontaktien saamisessa: ”Chat on selkeästi nostanut
Hei autokauppias! Ostajat ovat juuri nyt chatissa.
Vaihtoautoliidit tuplaantuivat vaikka kävijämäärä laski Nyt jos koskaan kannattaa olla chatissa palvelemassa asiakkaita! Smileen suurimpien autokaupan toimialan asiakkaiden chat -määrät kasvoi vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla keskimäärin +67 % verrattuna vuoden 2022 ensimmäiseen vuosipuoliskoon. Joillakin asiakkaillamme chat -määrät jopa tuplaantuivat. Nyt nähtiin suurimpia chat -määriä moneen vuoteen. Asiakkaat todistetusti haluavat jutella myyjän kanssa suoraan verkkosivuilta. Chatista tulleet yhteenlasketut liidit lisääntyivät myös +49 % ja
Verkkokauppa
Urheilukauppa: Chat tukee asiantuntemusta verkkokaupassa
Urheilukauppa.eu on oululainen, vuonna 2012 perustettu palloilulajien erikoisliike. Yrittäjinä toimivat Kari Mikkola ja Mauri Holappa. Mikkola kertoo yrityksensä erottuvan markkinoilla erityisesti kattavalla ja laadukkaalla valikoimallaan, asiantuntemuksellaan sekä hyvällä palvelullaan. Valikoimaan kuuluu paljon urheilun erityisvälineistöä, urheiluvammojen hoitotuotteita sekä muita erityisesti urheiluseuroille myytäviä tarvikkeita. Toisaalta Urheilukauppa myy myös muun muassa urheilu- ja fitness-vaatteita, AC-Oulun fanituotteita yksinoikeudella sekä uutuutena myös
B2B myynti & asiakaspalvelu
Technopolis madaltaa asioinnin kynnystä chat-ratkaisun avulla -pitkäjänteinen kehittäminen on avain laadukkaaseen palveluun
Toimitilaa tarjoava Technopolis katselee tulevaisuuteen uteliaana. Etätyö on tullut jäädäkseen perinteisen toimistokulttuurin rinnalle – mutta toimistojen käyttötarkoituksen muuttuminen työelämän murroksessa tuo joustavalle toimijalle uusia mahdollisuuksia. Technopoliksen CMO Karri Hautanen näkee toimitilat tehokkaan ja laadukkaan yhteistyön mahdollistajina. Ihmisten kohtaaminen ja toimivat tilaratkaisut yhteiseen työskentelyyn ovat hyviä syitä tulla töihin. Technopolis on jo pitkään hyödyntänyt verkkosivuja liidintuotantokanavana, ja liki kolmannes liideistä saadaan verkkosivujen
Novia: Chatin kautta lisää B2B-liidejä
Novia on monelle tuttu B2B-myynti- ja markkinointiyritys, jonka toiminnan tavoite on auttaa asiakasyrityksiä löytämään itselleen uusia asiakkaita ja tekemään enemmän kauppaa. Yrityksen toimitusjohtaja Lippo Mikola kertoo Novian olevan perinteisesti tunnettu puhelinmyyntiyrityksenä, mutta jatkaa toteamalla yrityksen tekevän myös paljon muuta: Verkkosivut, uutiskirjeet, some-kampanjat, puhelin- ja online-asiakaspalvelu, asiakastarvekartoitukset sekä myyntitapaamiset hoituvat kaikki Novian avulla. Yritys erottuukin markkinoilla monipuolisella palvelutarjonnallaan; yrityksille
Julkinen sektori
Chatbot palvelee kuntalaisia Limingassa
Limingan kunta on chat-asiakaspalvelussa uranuurtaja. Elinkeinojohtaja Teemu Haapala kertoo, että kunnassa aloitettiin kokeilut live-chatilla jo 2015. Kunnan verkkosivut ovat sisällöltään laajat ja tieto voi kuntalaiselta jäädä löytämättä. Yhteydenottoja chatissa saatiin yllättäviä määriä, nelisenkymmentä päivässä. Tämä on 10 000 asukkaan kunnassa paljon! Live-chat aika antoi hyvän käsityksen siitä, millaisia kysymyksiä kuntalaisilla tyypillisesti on. Käsitys siitä, että
Hollola: Edelläkävijänä kuntien digitalisaatiossa
Parasta chatissa on tyytyväinen asiakas Hollola on noin 24 000 asukkaan kehityshaluinen ja juureva kunta, jonka asukkaat mieltävät hyväksi paikaksi asua, yrittää ja elää. Hollolan kuntastrategiaan kuuluu digitaalisuuden edistäminen ja uusien digitaalisten palveluiden hyödyntäminen ja käyttöönotto. Osana tätä chat-palvelu otettiin Hollolassa käyttöön pari vuotta sitten ja tänä päivänä chat onkin jo itsestään selvä osa kunnan
Taitotalo: Chat koulutuspalveluissa
“Verkkosivusto on meidän tärkein näkyvyyspaikka. Olemme pyrkineet siihen, että sivuilta löytyy aina se tieto, mitä asiakas tarvitsee – ja helposti. Tämä on tärkeää erityisesti siksi, että kaikkiin koulutuksiimme ilmoittaudutaan juuri verkkosivujemme kautta.”, Taavila kertoo. “Sivujen käyttäjäystävällisyyttä kehitetäänkin meillä koko ajan.” Online-asiakaspalvelun ulkoistaminen vähensi oman henkilökunnan kuormitusta palvelun laadusta tinkimättä “Aloitimme online-asiakaspalvelun Taitotalon verkkosivuilla vuonna 2015.