Chatin suunnittelu ja toteutus verkkosivuille

Kuntien digitalisaatio

Kuntien digitalisaatio – chatin kuusi suurinta hyötyä

Pääsimme eilen nauttimaan erityisen antoisasta, digitalisaatiopainotteisesta kirjanjulkistustapahtumasta Helsingin digikulmassa. Minna Jaakkolan ja Toni Auvisen tuore teos Käsikirja tulevaisuuden kuntien digitalisaatioon (2018) on kahden alansa asiantuntijan kokonaisvaltainen kunnille suunnattu digitalisaatio-opas, joka tarjoaa lukijoilleen vinkkejä asiantuntijanäkökulmasta. Olemme iloksemme huomanneet, että kunnissa ollaan erityisen innokkaita kokeilemaan uusia matalan kynnyksen digitaalisia palveluita – kuten chattia. Kunnista kehityshalua siis löytyy ja meillä onkin

Graafisen ilmeen vaikutus konversion toteutumiseen ja asiakkaan käyttäytymiseen

Adobe Marketing Discovery -tutkimuksen mukaan, noin 88% ihmisistä päätyy etsimään verkosta lisätietoja kiinnostavasta tuotteesta tai palvelusta, jonka mainoksen he ovat nähneet esimerkiksi televisiossa. Tässä vaiheessa ostopolkua verkkosivuston visuaalinen ilme sekä design ovat hyvin keskeisessä roolissa. Kokosimme alle muutamia seikkoja, jotka voivat vaikuttaa nettisivukävijäsi käyttäytymiseen sekä konversion toteutumiseen. 1. Määrittele verkkosivujesi tavoitteet ja pyri ohjaamaan asiakastasi niitä

asiakaspalvelu chatissä - 4 vinkkiä

4 vinkkiä menestyksekkääseen asiakaspalveluun chatin välityksellä

Asiakaspalvelu chatissä toimii monessa suhteessa eri tavalla kuin perinteinen kasvokkain tapahtuva asiakaspalvelu. Chatin välityksellä viestittäessä tulee huomioida ennen kaikkea paljon kirjalliseen viestintään liittyviä asioita: Pelkkien sanojen avulla voidaan viestiä paljon ja tehokkaasti, mutta muun muassa ilmeiden ja eleiden puutteen vuoksi kirjoitetut viestit ovat helposti monitulkintaisia. Seuraava neljän vinkin lista kannattaakin sisäistää omien chat-asiakaspalvelutaitojen kehittämiseksi. 1.

omannäköisesi chat-palvelu verkkosivuillesi

Omannäköisesi chat-palvelu

Mitä enemmän chat-palveluja verkkosivuilla tulee vastaan, sitä enemmän näkee myös erilaisia ja erityylisiä chat-ikkunoita. Usein chatit ovat vapaasti asiakkaan muokattavissa, jolloin verkkosivuillesi saadaan omannäköisesi chat-palvelu. Seuraavassa listaamme mitä kaikkea ja miten voit muokata chatista saadaksesi sen vastaamaan verkkosivustosi tyyliä. Sijainti Yleisemmin chatin löytää oikeasta alanurkasta. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen sijainti, vaikka suurin osa chatin

Chat verkkosivuille ja online -myynti kasvuun

Chatilla kokonaisvaltaista lisäboostia verkkosivuille

”Me ei myydä täällä nettisivuilla mitään, joten chat on meille turha.” Tämä lause tulee usein vastaan chateista keskustellessa ja onkin melko pinttynyt ennakkokäsitys, että chat olisi vain lisämyynnin kanava nettisivuilla. Kuitenkin chatin avulla voidaan parantaa toimialasta riippuen myynnin lisäksi asiakaspalvelua, yleistä neuvontaa, liidimääriä tai vaikka teknisen tuen ja muun henkilökunnan saatavuutta. Toki chattia voidaan muokata

Smilee henkilöstö

Joukkoistaminen ja asiakaspalvelu

Perinteiset toimialat ovat järkkyneet, kun markkinoille on tullut toimijoita, jotka tekevät rohkeasti asioita toisin. Myös asiakaspalvelun pelikenttä menee uusiksi joukkoistamisen eli crowdsourcing-toiminnan ja jakamistalouden pelureiden vallatessa kentän. Ihmisten hankkiessa autoa he hakevat ennen ostopäätöstä neuvoja Internetin autoilufoorumeilta. Kun tämä toisille vertaisille neuvoja jakava verkosto saadaan palvelemaan myös verkkokauppoja, kohtaa loppuasiakas aidon käyttäjäkokemukseen perustuvan laadukkaan asiakaspalvelun.

Miten saan asiakkaat aloittamaan chatin? 4 keinoa lisätä chat-keskustelujen määrää

Chat-sovellus on asennettu verkkosivuille ja online-asiakaspalvelu on valmiina vastaanottamaan asiakkaita, mutta verkkosivuilla käytävien chat-keskustelujen määrä on alhaisempi kuin toivoit, eikä online-palvelu lisää asiakastyytyväisyyttä saati myyntiä toivotulla tavalla. Kuulostaako tutulta? Tässä vinkkejä asiakkaiden chat-aktiivisuuden lisäämiseen ja sen myötä parempien asiakaskokemusten ja lisämyynnin luomiseen. Aivan ensimmäisenä kannattaa kiinnittää huomiota verkkosivujesi kävijämäärään yleensä. Onko kävijöitä tavoitteiden mukainen määrä?

Usein kysytyt kysymykset chatista

Vaikka verkkosivujen chat on ollut olemassa jo useita vuosia, aiheuttaa chat kuitenkin vielä paljon ihmetystä ja erilaisia kysymyksiä. Kokosimme yhteen yleisimmät kysymykset chat-sovelluksesta, chat-palvelusta ja chatbotista.  Chat-sovellus Chat-sovelluksella tarkoitetaan organisaatioiden oman asiakaspalvelutiimin käyttöön tulevaa nettisivujen online-asiakaspalvelun työkalua. Chat-sovelluksesta voidaan käyttää myös termejä chat-ohjelmisto, chat-työkalu tai livechat. Käytännössä chat-sovellus kattaa sekä nettisivuilta asiakkaalle nousevan chat-ikkunan sekä

Scroll to Top
Vieritä ylös